Onko kirkko/seurakunta osa kulttuuria vai kulttuuri osa seurakuntaa? Missä määrin seurakunnan tulisi mukauttaa toimintaansa ja viestinsä kommunikointia ympäröivään kulttuuriin ja milloin taas toimia valtavirrasta poiketen tai jopa täysin vastavirtaan? Tämä liittyy hyvin läheisesti edelleen tuohon toissapäiväiseen aiheeseen, mutta yritetään laajentaa keskustelua pelkästä opetuksesta koko seurakuntaa koskevaksi.
Voiko seurakunnan jumalanpalveluselämään tuoda elementtejä vallitsevasta kulttuurista ja kuinka paljon? Missä menee tuo kuuluisa muuttumisen ja mukautumisen välinen raja? Onko vanha- tai korkea- hyväksyttävämpää kuin popkulttuuri? Kuinka paljon seurakunnan tulisi ottaa kantaa aikamme kulttuurisiin ilmiöihin ja olla muovaamassa kulttuuria sen sijaan, että se muovaa meitä?
Viime maaliskuussa muutamat amerikkalaiset pastorit kokoontuivat keskustelemaan monista kiperistä seurakuntakysymyksistä, tämä mukaan lukien, Elephant Room -tapahtumiin. On ilo seurata, miten välillä täysin päinvastaisen mielipiteen omaavat veljet pystyvät keskustelemaan kasvotusten ja löytämään yhteistä maaperää toisiaan kunnioittaen. Tällaista keskustelukulttuuria soisi näkevänsä Suomessakin. Meillä kun on uskontokeskustelussa useimmiten jääty “Raamattu sanoo näin” ja “hei nyt eletään kuitenkin 2011-luvulla” tyyppiseen täysin joutavaan pseudoargumentointiin ja leimakirveen heilutteluun. Suosittelen katsomaan videon ja toivon myös omaa kommenttiasi aiheeseen. Voisiko seurakunta Suomessa käyttää vaikkapa takavuosien euroviisuvoittaja-hallelujaa omassa tilaisuudessaan?
Mark Driscollin videollakin mainitsema kolmen R:n periaate: reject, receive or redeem voitaisiin suomettaa vaikkapa kolmen V:n periaatteeksi: vastusta, vastaanota tai vapahda. Hylkääminen olisi parempi käännös ensimmäiselle, mutta me toisaalta rakastamme juuri asioiden vastustamista, joten sehän sopii suomalaiseen pirtaan. On siis olemassa niin kulttuurisia, kuin monia muitakin asioita, joihin seurakunta voi suhtautua em. tavoilla.
Selkeät kristinuskon vastaiset harhaopit on parasta hylätä suoralta kädeltä ja niitä tuleekin jopa vastustaa. Toisaalta moni varsinaisen uskonelämän ulkopuolinen asia voidaan ottaa varauksetta mukaan seurakunnan toimintaan, helppona esimerkkinä vaikkapa pihatalkoot. Kolmanteen ryhmään sitten kuuluvat asiat, joita sellaisenaan ei voi omaksua, mutta joita voidaan käyttää hyväksi vaikkapa seurakunnan ulkopuolisten ihmisten tavoittamisessa. Tästä voisi mainita esimerkkinä vaikka Pornoa ja pannukakkuja -tapahtuman tai ehkä vähän epäonnistuneempana yrityksenä Villen mainitseman JesusWeenin.
Miten sinä jakaisit kulttuuria näihin laatikkoihin?
Kategoria(t): sähköpaimen Tagged: bloggauskuu, kirkko, kulttuuri, luovuus, musiikki, pop, porno, seurakunta
